Ortodoksisissa kirkoissa ja myös Mikkelin kirkossa silmiinpistävää on runsas ikonien käyttö. Ikoni on erottamaton osa ortodoksisen Kirkon elämää, niin uskovien yksityistä rukouselämää, kuin Kirkon liturgista elämääkin.

Sana ikoni tulee kreikankielen sanasta “eikon” (εἰκών), joka tarkoittaa kuvaa, kaltaisuutta. Septuaginta, ortodoksisen Kirkon käyttämä vanhan testamentin kreikankielinen käännös 200-luvulta eKr., käyttää sanaa “eikon” kertoessaan kuinka Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.

Jokainen ihminen on siis Jumalan ikoni. Ortodoksisen kirkon näkökulmasta pyhittyminen ja pelastus riippuu siitä, missä määrin näemme toisessa ihmisessä Jumalan ikonisuuden ja suhtaudumme häneen sen mukaisesti.

Ortodoksisessa perinteessä ja teologisessa ajattelussa tehdään selkeä ero kunnioituksen (kreik. δουλειά) ja palvonnan (kreik. λατρεία) välillä. Palvonta on varattu yksin ja ainoastaan Jumalalle Pyhänä Kolminaisuutena, Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

Jumalansynnyttäjää Neitsyttä Mariaa ja muita pyhiä kunnioitetaan. Pyhille osoitettu kunnioitus palautuu sekin Jumalalle, joka on Pyhä ja josta kaikki pyhyys on lähtöisin.

Pyhiä kunnioitettaessa heidän ikoniensa ja pyhäinjäännöstensä välityksellä, kunnioitetaan niissä asuvaa ja niiden kautta toimivaa ja vaikuttavaa Jumalan armovoimaa, Pyhän Hengen läsnäoloa.

Teksti:
Antti Narmala, Suomen ortodoksisen kirkon konservaattori Ikonimaalauksen opettaja, Valamon opisto
Muokannut Pastori Mikko Mentu