Vainajien muistelu on osa ortodoksista perinnettä. Vaikka kuolleet eivät ole enää osa elävien muodostavaa seurakuntaa, ovat he yhä kirkon jäseniä. Siksi vainajien muistoksi on tapana toimittaa muistopalveluksia vielä hautauksen jälkeenkin. Ensimmäinen näistä voidaan toimittaa heti kuolinpäivänä. Perinteen mukaan seuraava muistopalvelus on tapana toimittaa 40:n päivän kuluttua kuolemasta joko kirkossa tai haudalla. Tämän toimittamisesta voi sopia papin kanssa jo hautajaisten yhteydessä tai siitä voi soittaa seurakuntaan myöhemmin. Usein omaiset pyytävät pappia toimittamaan panihidan myös vuosittain vainajan kuolinpäivänä.

Edesmenneitä muistetaan päivittäin myös yksityisessä rukouksessa. Kirkossa vainajien muistelu tapahtuu sytyttämällä tuohus vainajien muistelupöydälle. Myös pappia voi pyytää rukoilemaan tuonilmaisiin siirtyneiden rakkaiden puolesta täyttämällä kirkon eteisessä tarkoitukseen varatun muistelulapun, johon kirjoitetaan muisteltavien etunimet. Lappu jätetään kirkon isännöitsijän pöydälle, josta ponomari eli alttaripalvelija toimittaa sen papille.

Vainajien muistelupöytä on sijoitettu ortodoksisessa kirkossa kirkkosaliin, yleensä salin pohjoiselle seinustalle solean eteen lähelle Kristuksen krusifiksia. Muistelupöydälle voivat kirkossakävijät viedä tuohuksia edesmenneitten, kuolleitten omaistemme ja ystäviemme muistoksi. Muistelupöydällä on levy, jossa on paikat tuohuksille ja niiden takana reunassa on usein metallinen risti ja sen juurella pieni kuppi, jossa on vehnänjyviä. Jyvät kuvaavat uuden elämän alkua.

Teksti: Ortodoksi.net, muokannut pastori Mikko Mentu